Narsistin uhrina

Tuleeko sitä hetkeä jolloin en enään kuule hänestä mitään? En ajatellut, kun vastasin puhelimeen, että hän soittaisi. Tuntematon numero se oli hänen. Hän vaihteleekin numeroitaan ihmeellisen usein. Voi hänen puheitaan mitenkä kertoi, että olen niin tärkeä hänelle. Tiedän etten ole, mutta sydämeni kuuntelee häntä. Sanoin sen hänelle suoraan ettei kukaan kohtele toista huonosti jos oikeasti rakastaisi kuten hän kertoo. Siinä hän käski olemaan hiljaa ja kuuntelemaan. Ja taas jatkui ylistykseni kuinka ihana nainen olenkaan. Mutta missään vaiheessa ei vain myönnä, kun kyselen miksi kohtelit minua huonosti. Niitä käänteisiä vastauksia tulee. Kaiken kääntää erinlaiseksi mihinkä haluaisin saada vastauksen. Siis rehellisen vastauksen. Sitä en häneltä tule saamaan. Sen nyt tiedän. Ainoa mitä hän sanoo on se  ettei tiedä milloinka on hyvä puhua totta ja milloinka valehdella. Siis eikö aikuinen yleensä pitäisi puhua totta eikä tuollaista ihmetellä toiselle.

Hän kertoo että on 5 kuukautta odottanut minua kylään luokseen. Ollut kuulemma koko ajan yksin ja vain odottanut minua. Ihmeellistä sillä hänen naiskaverinsa sanoi hänen asuvan luonaan. Mitenkä hän nyt sitten on niin odottanutkin vain minua. Siis uskonko häntä vain ketä? No en häntä usko sillä tiedän ettei hän pysty elämään yksin päiväkään. Eikä puhumaan tottakaan. Hänellä pitää olla heti uusi nainen tilalle, jos jokin menee pieleen sen hetkisen naisen kanssa. Ihmeellistä elämää jota ei voi todellakaan kuin ihmetellä. Sitten hän kertoo käyvänsä töissä. siis ikävä kyllä en usko siihenkään. Nyt joku ihmettelee mitenkä niin. No hän on juovuksissa ja sen kuulen äänestä. Ei hän pystyisi aamulla töihin. Pyytää kylään ja kun kieltäydyn sillä olen kohta menossa nukkumaan ja aamua töihin. Siitä hän suuttuu. Olisi pitänyt hänen ehdoilla siis mennä illalla kahdeksan jälkeen hänen luokse kahville. Ja nyt kun kieltäydyn hän suuttui aivan kuin pieni lapsi joka ei saanutkaan sitä mitä halusi. Mutta miksi ihmeessä menisin hänen luokseen siis tunniksi. En siis lähde ja olen nyt hetken hieman vahvempi kuin hän on. Pystyin kieltäytymään vaikka sisälläni on tunteita häntä kohtaan. Ne on isoja mutten halua rikkoa itseäni hänen takiaan. En enään ikinä. Yritän kuunnella järkeäni enkä häntä ja hänen puheitaan.

Heräilen vieläkin ja tunnen tuskaa kaikesta mitä on tapahtunut. Joku repii sydäntä, kun mietin häntä . Kaipaan ja silti joudun miettimään, sitä että on parempi etten vai ole yhteydessä häneen. Joudun kuolettamaan tunteitani. Se on rankkaa. Se sattuu. Itkettää. Mitenkä ihminen voikaan kaivata toista vaikka tajuaa kuinka joku vain aiheuttaa tuskaa. Yksinkertaisesti pilaa toisen ihmisen ja tämän elämän. Joskus tuntuu etten kestä tätä. Mietin mikä tähän auttaisi parhaiten. Käsittelen asioita sisälläni melkein päivittäin. Niin paljon tapahtui ja niin vähässä ajassa. Missä on se kovalevy jolla saisin vain deleteä painamalla hänet pois mielestäni. Ja kun hän soittaisi voisin vain katkaista puhelun. Olla kuuntelematta häntä. Olla välittämättä enään yhtään mitään. Silloin olisin parantunut.